Tarinoita käyttäjiltä

Hyvä Löysin unelmieni prinssin

Törmäsin aivan sattumalta Lupiinideittiin selaillessani MTV3:n teksti-tv:n sivuja. Olin eronnut keväällä, etsin uutta suuntaa elämälleni, tunsin oloni puolikkaaksi ilman elämäntoveria, ja koska minulla ei ollut nettiä tuolloin käytettävissäni, en keksinyt muutakaan kanavaa etsiä "unelmieni prinssiä" kuin Lupiini.

En ole koskaan istunut iltojani ravintoloissa, en käynyt kansalaisopiston harrastuspiireissä ja luonteeltani arkana ihmisenä kontaktin saaminen vastakkaiseen sukupuoleen oli aina ollut minulle ongelmallista. Vastailin useisiin Lupiinin ilmoituksiin ja itsellänikin oli ilmoitus useampaan otteeseen. Yhteydenotot eivät kuitenkaan vastanneet sitä mitä olin etsimässä; henkistä lajitoveria. Kunnes sitten sain viestin mielenkiintoiselta mieheltä Etelä-Karjalasta, jolla tuntuivat elämänarvot olevan kunnossa, joka oli kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja joka jopa ulkoisesti tuntui vastaavan sitä mitä odotin elämäni mieheltä. Näin pinnallisia me ihmiset olemme! Vaikka emme sitä haluaisi myöntääkään.

Vaihdoimme tekstiviestejä useamman päivän ajan, soittelimme ja sitten juhannuksena vihdoin tapasimme. Odotukset olivat korkealla. Kun tapasimme erään huoltoaseman pihassa, olin hämmentynyt, koska odotin erilaista henkilöä. Tuuheahiuksisen, pitkäkutrisen prinssin sijaan uutuuttaan kiiltävästä autosta astui ulos ohimoilta hieman kaljuuntunut, ystävällisesti hymyilevä tavallinen suomalainen mies. Juotuamme kahvit huoltoaseman baarissa, huomasin keskustelevani erittäin sympaattisen, älykkään ja mielenkiintoisia harrastuksia omaavan henkilön kanssa.

Minun on yleensä vaikea päästä puhekontaktiin ihmisten kanssa, mutta tämän miehen kanssa oli hyvin helppo puhua - ja ihan mistä tahansa. Olin sopinut tapaamisen baariin siksi, että olisi mahdollisuus vielä "perääntyä" ellen haluaisikaan viettää juhannusta hänen kanssaan. Mutta hän oli hyvin miellyttävä, joten vein hänet kotiini. Meillä oli hauska juhannus, hän oli mainio kokki ja hyvä keskustelija. Juhannus vierähti nopeasti ja ehkä siinä mielessä poikkeavasti, että kumpikaan meistä ei käyttänyt alkoholia ja emme rynnänneet minnekään ihmismassojen keskelle vaan vietimme muutaman päivän aivan kahden kesken.

Hän vaikutti kiltiltä, rehelliseltä, avoimelta ja tervehenkiseltä ihmiseltä, johon olin valmis tutustumaan lähemminkin. Välimatka Hämeestä Etelä-Karjalaan vaivasi minua, mutta me molemmat ajattelimme, ettei sillä ole mitään merkitystä jos sen oikean löytää. Tarinamme jatkui. Hänellä oli kesäloma ja hän pyysi minua luokseen. Paikkakunta oli minulle vieras, mutta erittäin miellyttävä miljöö. Hän kohteli minua kuin kuningatarta, laittoi ruokaa (olen varsinainen herkkusuu), kuljetti minua katselemassa paikkakunnan nähtävyyksiä ja esitteli minut suurelle määrälle ystäviään.

Tuntui, että kaikki tunsivat hänet ja pitivät hänestä. Hänen välitön persoonansa ja kyky keskustella monenlaisten ihmisten kanssa teki minuun vaikutuksen, koska itse olen hyvin arka juttelemaan ja tekemään tuttavuutta vieraiden ihmisten kanssa. MUTTA - jostakin syystä, mitä en itsekään silloin tajunnut, minulla oli jarrut päällä. Elämäni oli ollut masennuksen ja korkealennon vuorottelua viimeiset neljä tai viisi vuotta ja olin edelleen rakastunut entiseen aviomieheeni, joka oli ainoa, jota koskaan olin rakastanut ja johon tulisin vertaamaan kaikkia tulevia miesystäviäni. Tarkoituksenani oli löytää itselleni elämänkumppani, suhde, joka kestäisi hamaan loppuun saakka. Me tapailimme kuukauden ajan, ehdimme kihlautuakin, ja koko ajan kuvittelin, että unohdan entisen rakkauteni, mutta olen kai niitä ihmisiä, jotka voivat rakastua vain kerran elämässään ja surin mennyttä rakkauttani, ja samaan aikaan yritin rakentaa uutta suhdetta. Purin kihlauksen.

Tunsin itseni petturiksi, koska en pystynyt kokemaan onnea ja autuutta sulhaseni kanssa. Mutta en surrut, en katunut, en ollut rakastunut häneen, vain kiintynyt ystävänä. Minun rakkauteni oli muualla...

Kaksi viikkoa kihlauksen purkautumisesta löysin unelmieni prinssin, entisen aviomieheni, jonka kanssa menimme uudelleen kihloihin. Nyt olen onnellinen. Ehkä minä tarvitsin tuon välikokemuksen ymmärtääkseni mitä todellisuudessa kaipasin. Nyt olen ex-mieheni kanssa uudelleen yhdessä. Meitä yhdistää hengenheimolaisuus, yhteinen lapsi ja kaikkein tärkein; rakkaus! Voi sanoa, että Lupiini saattoi välillisesti minut ja ex-mieheni takaisin toistemme syliin!

"Yltiö-romantikko"

TAKAISIN
PIKAHAKU



TARKEMPI HAKU
Olen
Etsin

Ikä (min - max)
-

Alue

Kuvallinen ilmoitus

VAPAA TEKSTIHAKU

KONTAKTINUMEROHAKU

SYMBOLIT JA OHJEET